Pörrö Sahlberg 219 Pörrö Sahlberg 219 Helsinki

Kädentaidot vs. kunnallispolitiikka

Noin äkkiseltään tuttavapiirini aidan molemmin puolin eivät yleensä näe kädentaitoja ja politiikkaa mitenkään erityisen yhteneväisinä. Mulla taas molemmissa toimineena on sellainen käsitys, että molemmista voi saada toiseen ideoita ja materiaalia.

Kädentaitojen arvostus joskus reipas kymmenen vuotta sitten taisi olla alhaisimmillaan koskaan. Toimin silloin Espoon käsityöyhdistyksen puheenjohtajana ja näin kuinka käsityöläisten arki ei juuri koskaan kohdannut kahvimainoksen romantiikkaa. Asiakkaista kaikki oli kallista ja alalla vallitsi yleinen turhautuminen lamaan, työttömyyteen, epävarmuuteen ja kädentaitojen katoamiseen. Monilta löytyi kädentaitoja mutta yrittämistaidoissa oli hakemisen varaa - semminkin kun kädentaitojen arvostuksen takia töiden myyminen oli vaikeaa. Monia asioita on nyt toisin.

Itse olin jo tuolloin netissä ja näin netin mahdollisuutena kädentaitojen arvonnostolle. Silloin siihen eivät uskoneet sen paremmin käsityöläiset kuin nörttipiiritkään - kädentaitajat pelkäsivät netin lisäävän mallivarkauksia ja netti tekniikkana itsessään oli vielä hyvin sukupuolittunutta. Hakeuduin ulkomaalaisille kädentaitopostituslistoille ja foorumeille. Näkemistäni yhteisömalleista poimin parhaat ideat ja esitin ne reilut 4 vuotta sitten ammatikseen kädentöitä tekeville tuttaville eräässä illassa ja keräsin tarkasti kommentteja siitä, mitä kädentaitajat netiltä haluaisivat ja mitä he siinä pelkäsivät. Näiden pohjalta hioin konseptin jonka esitin netin kautta puolitutuille kädentaitajille joita kutsuin mukaan projektiin.

3,5 vuotta sitten perustin suomenkielisen kädentaitofoorumin Ihan Itse. Foorumin perusperiaate on kädentaitojen - ei tarvikkeiden - markkinointi. Pelisäännöt sovittiin yhdessä rivikäyttäjien ja vapaaehtoisista koostuvien moderaattoreiden kanssa. Ne ovat hyvin tiukat - ajoittain ehkä liiankin - mutta ne palvelevat ao. yhteisöä ja ovat pitäneet sen hengissä ja kasvattaneet foorumista suurimman suomalaisen kädentaitofoorumin. Tämä ei tietenkään ole syntynyt vain meidän vapaaehtoistyöntekijöiden ponnistuksesta vaan nimenomaan aktiivisten käyttäjien kautta. Käyttäjät ovat luoneet foorumista sen, mitä se tänä päivänä on.

Monet niistä asioista, joita tässä prosessissa olen oppinut ovat myös opettaneet minulle politiikassa toimimisesta yhtä sun toista tärkeää. Mikään ei opeta pitkäjänteisyydestä tai sitkeydestä enempää kuin toimiminen netin vertaisyhteisöissä. Kädentaitojen arvostus on noussut viimeisen kolmen vuoden aikana merkittävästi koska ne vihdoin näkyvät ja ovat aidosti jokaisen tavoitettavissa. Informaation lisäksi ihmiset tarvitsevat ystävyyttä ja toveruutta - ja sitä vuorovaikutteisissa medioissa voi saada.

Minä en itse näe politiikkaa kovin erilaisena. Asiat vain ovat yleisempiä ja suuremmalle joukolle yhteisiä. Sensijaan poliittisessa ongelmien ratkaisumalleissa usein tarjotaan vain kaupallisia vaihtoehtoja: kunta ostaa, kuntalainen on palveluiden asiakas. Minä en usko tälläiseen kansalaisuuteen, näin vähäiseen yhteisöllisyyteen. Tiedän, että asioita voidaan ratkaista toisinkin, ja olen ehdottanut "omituisia" moninpaikoin koska epätavanomainen ongelmaratkaisu on nimenomaan yksi kädentaitajien yhteinen ominaispiirre. Eivät kaikki luovat ideat hyviä ole, eivät edes fiksuja, mutta joskus jo niiden esillä oleminen saa ihmiset miettimään muitakin vaihtoehtoja kuin niitä joita on totuttu pitämään ainoina vaihtoehtoina.

Olen pari päivää sitten julkaissut puunhalaajakaulurin neuleohjeen vaalisivuillani. Sillä toki on propagandatarkoituksensa - häikäilemätöntä vaalimainontaa siis - mutta haluan minä muutakin sanoa. Että yhtälailla kun niinkin itsestäänselvään asiaan kuin napinreijän neulomiseen voi löytyä uusi siistimpi ja parempi tapa myös politiikassa luovia ratkaisuja voidaan löytää itsestäänselvyyksien muuttamiseen. Minä en aio lakata kysymästä ja yrittämästä siitä huolimatta, että jollekin asialle on olemassa jo valmis ratkaisu. En edes politiikassa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän saaristo kuva

Minä olen puhunut jo joitakin vuosia siitä, että kaikki käsityötaidot ja niitä opettavat saataisiin yhteen paikkaan, eli rakennettaisiin tänne Paraisille perinnetaloja ilman sen kummenpaa vhs-tekniikkaa. Toimisi siis puulämmöllä. (Katso kuvaa joka minulla on avatarina). Ja näiden talojen sisällä saisivat käsityöläiset tehdä töitään ja heille syntyisi yhteinen markkinointipaikka ikään kuin itsestään.

Tarkoitan tässä käsityöläisillä kaikkea perinteisistä käsitöistä kanootin rakentamiseen sekä kaikkien näiden töiden opetukseen.

Kirjoitin tästä laajan blogin, mutta Uusisuomi on alkanut poistaa vanhempia blogeja!?

Käyttäjän porro kuva

Ei tuo vanhempi kirjoituksesi ollut poistunut, kävin sen lukemassa.

Käsityöläisille tilojen (valmiiden tai maan) antaminen on varmasti viisasta politiikkaa erityisesti maaseudulla koska se samalla palvelee kuntaa turismin kautta. Monista tälläisistä työtiloista/yhteisprojekteista on ajan kannssa tullut ihan merkittäviä matkailunähtävyyksiä jolloin kunta ainakin kesäaikaan hyötyy enemmänkin.

Käsityöntekijöillä taas tilojen hinnat etenkin täällä pk-seudulla ovat iso rasite. Yhteistyötiloja on jonkinverran, mutta mielestäni niitä pitäisi myös kunnallisesti tarjota.

Käyttäjän saaristo kuva

Kiva ettei ole poistunut! :) En vaan näe sitä tältä koneelta. Jostain syystä blogit alkavat vasta "Ilmaisia tietokoneita"-blogilla???

Oli miten oli, ei täälläkään ne vuokrat mitään halpoja ole. Jotkut yhdistykset yms. ovat päässeet kaivosyhtiön armolliseen suosioon, mutta kaikki ovat jatkuvasti "toistaiseksi", koska kaivosyhtiö purkaa taloja kaivoksen tieltä.
Minä ja kaikki muut läheisissä taloissa sai häädön kaivosyhtiöiden taloista 2006. Kaikki saivat kuitenkin uudet asunnot, tosin kivitaloissa, mutta kuitenkin.

Ja kaupunki ei ole rakentanut ensimmäistäkään yhteistaloa, ei nuorisolle eikä kenellekkään muulle ja nyt RKP puuhaa "säästöjä" (sic). Ja tietysti Kokoomus on siinä mukana ja näinollen heillä on nykyisessä valtuustossa enemmistö.

Henry Björklid

Käyttäjän saaristo kuva

P.s. Olen muuten käynyt aiemmin Sinun "Ihan Itse"-foorumilla joskus.

Itse kirjoittelen koivusta ja puutöistä saaristo.ning.com sivustoilla.

Henry Björklid

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja